Kesäyöt menevät aika usein lukiessa. Uni tulee huonosti ja kaiken pyörimisen jälkeen unta odottaen on helppo lueskella. Mielummin nukkuisin yöllä, kun valvon kirjan kanssa. Nykyisin siitä vain on tullut tapa, josta on vaikea päästä eroon. En tosiasiassa ole edes koettanut päästä siitä eroon.

Aamut venyvät sitten pitkään, kun kuorsaan sängyssäni. Ilmeisesti nukun aika levottomasti, koska aamuisin lakanani on rypyssä ja patjakin valahtamassa sängyn reunan yli. Nukahtamislääkkeitä syön, mutta olen päässtyt vähentämäänkin niitä mistä olen tyytyväinen. Krooninen unettomuus kyllä vaivaa ja on vaivannut yli kymmenen vuotta. En ota siitä enää paineita, kun toisinaan.

Olen ahkera lukija. Nytkin yöpöydällä yhdeksän kirjaa odottamassa ja kaksi on luettujen pinossa. Luen kaikkea joka silloisen mielentilan ja kiinnostuksen kohteena sattuu olemaan. Nyt minulla kevyiden dekkareiden vuoro. Viime yönä meni Heleena Lönnrothin "Pyöritä tuudita pellavapäätä". Aiemmin jo luettu vuosia sitten, mutta tarttui kouraan kun eteeni jälleen sattui. Kevyttä, selkeästi kirjoitettua tekstiä. Ei liian raakaa ja pelottavaa. Kirjassa oli hiukan huumoria ja herkkyyttäkin. Jonkin verran rakkautta, mutta ei liikaa. Liian imelästä tekstistä en pidä.

Toinen saman kirjailijan kirja odottaa sitten tuossa kirjapinossa jossain keskivaiheilla. Usein saatan lukea jonkun kirjailijan kaikki suomennetut teokset yhteen pötköön. Pääsen ikään kuin kiinni sisimpään kun käyn ne kerralla lävitse. Luen myös monesti kirjan uudelleen, jonkun vuoden päästä. Parhaimmat kirjat saatan lukea moneenkin kertaan. Aina löytyy jotain uutta johon ei ensimmäisellä kerralla osannut kiinnittää huomiota tai sitten tajuaa, että viimeisessä romaanissa viitataan johonkin edelliseen kirjan tapahtumaan. Tällainen kirjailija on mm. John Irving, jonka suomenkieliset teokset olen lukenut satukirjaa myöten. Irving on yksi lempikirjailijoitani. Vielä elossa ja toivottavasti saadaan uutta kirjaa taas jossain vaiheessa.

Olen lukenut paljon ja vielä on paljon lukematta. Olen jättänyt kirjoja lukematta ja kahlannut sitkeästi lävitse. Toisia kirjoja olen vilkaisut ja pistänyt ne hyllyyn odottamaan milenkiinoon heräämistä ja jostain kirjoita tiedän, etten tule koskaan niitä lukemaankaan. Silti kirja on aina minulle tärkeä. Kunnioitan kirjaa ja kirjailijaa, joka on sen kirjoittanut luettavaksi.

Luin jo lapsena paljon. Myös kotonani luettiin paljon eikä lukeminen ollut koskaan hukkaan hetettyä aikaa perheessämme. Ei nykyisinkään. Omat lapsenikin lukevat tai kuuntelevat äänikirjaa.Yksi lapsistani otti puolisokseen äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan. Myös siellä perheessä luetaan. Toivottavasti myös lapsenlapset innostuisivat lukemaan eikä vain pelaamaan tietokonepelejä. Huolestuttaa nämä lukemattomat lapset. Kuinka mielikuvitus ei kehity samalla lailla, mitä lukiessa kehittyy. Näkö ja havaintokyky on sitten tietenkin eri asia.

En tiedä kuinka itse innostun näistä sähköisistä kirjoista. Paperinen kirja tuntuu vielä vievän voiton. Mikä ihana tunne on istua sängyssä maitolasillisen ja voileivän kanssa illalla ja saada aloittamaton kirja eteensä. Kaikki se sileä paperi. Ensimmäiset hetket aloittaa. Luen kirjan kannen tietenkin aina ensin. Sitten liepeet ja kirjan ilmestysvuoden. Selaan myös montako sivua nautintoa on odottamassa. Mitä enemmän, sitä tyytyväisemmin kehrään. Paksu opus on suurvoitto. Ja sitten aloitus ja kirjaan uppoaminen. Koko muu maailma katoaa mielestä ja on vain se kirja ja sen tarina.

Toki on myös ohuita painoksia ja hyviä kirjoja. Ne luen aina yhtäpäätä alusta loppuu ellei ihan pakko ole lopettaa aikaisen ylösnousun vuoksi. "Lukija aamujunassa" kirjailijana Jean paul Didierlaurent, oli nopea lukuinen, mielenkiintoinen kirja, kuten myös Alan Bennetin "Epätavallinen lukija" . Olivat minulle sarjaa jossa kerrotaan lukijasta.  Eri kirjailijat, erillainen kerronta, mutta tarpeeksi mielenkiintoisia ja nopeita yhden yön luettaviksi.

Tälle illalle on valittavana melko paksuja kirjoja.... Lukija vuoteessa ilahtuu niistä.